CrossFit ja Reebok sopivat erimielisyytensä

31.08.2018 18:063 kuukautta sitten

CrossFit haastoi kesällä Reebokin oikeuteen lähes viiden miljoonan dollarin rojaltierimielisyydestä. Nyt Reebok on maksanut erikseen sovitun korvauksen.

Samassa yhteydessä CrossFit ilmoitti kilpailujärjestelmän uudistumisesta.

Erimielisyyttä rojalteista

 Vuonna 2010 Reebok teki sopimuksen CrossFitin kanssa pitkäaikaisesta yhteistyöstä. Silloin sovittiin 10 vuoden pituisesta lisensioinnista ja sponsoroinnista. Reebok on ollut CrossFit Gamesien pääsponsori ja myös valmistanut lisenssillä CrossFit-brändättyjä tuotteita ja tarvikkeita.

 Tehtyä sovintoa Reebokin pääjohtaja Matt O’Toole perustelee kahden brändin yhteistyön tuomilla mahdollisuuksilla.  

Kilpailut uuteen uskoon  

 CrossFit tulee myös yksinkertaistamaan vuosittaisen CrossFit Games –kilpailun rakenteen kustannussäästöjen saamiseksi.

CrossFitin perustaja Greg Glassman kertoo kilpailujen järjestämisen olevan erittäin kallista - esimerkiksi Brasilian kilpailut pidettiin miljoona dollaria maksaneessa olympialaisten kentillä.

CrossFit Games ja CrossFit Open tulevat säilymään kalenterissa vuonna 2019, mutta muista kilpailuista luovutaan.

Viiden viikon pituinen Open siirtyy lokakuulle ja kilpailijat arvioidaan omassa maassaan. Mies-, nais- ja joukkuevoittajat saavat kutsun CrossFit Games –tapahtumaan.

 Lisäksi marraskuusta kesäkuuhun järjestetään 16 virallista kilpailua, jotka tuottaa uusi CrossFit-partneri. Näiden kilpailuiden voittajat saavat myös kutsun CrossFit Gamesiin.

 Kilpailutoiminnasta tulee vastaamaan CrossFitin harjoitusohjelmien johtaja ja CrossFit Gamesien perustaja Dave Castro.

  Lähde: Club Industry